Vappujuhlaa

Mä taisin jo viime vuonna ilmoittaa että en ole erityisemmin vapun juhlinnan ystävä! On yleensä vielä aika kylmä olla pelkästään pihalla ja sitten taas baarit ja kaupunki on aivan täyteen ammuttu. En tykkää ruuhkasta, örvellyksestä ja sotkusta. Kaiken lisäksi mun lemppariasiat vapussa on munkit, munkit ja sima, joten mielelläni olen viettänyt vapun kaikessa rauhassa kotona.

Tänä vuonna kuitenkin oli yksi asia mikä sai mun pään kääntymään koskien vapun juhlintaa. Asia josta aiemmin en juuri pitänyt tai paremminkin avoimesti välttelin. Puhun nyt opiskelijahaalareista. Tampereelta minuun on jäänyt vahva mielikuva haalareista ja niitä pitävistä huonosti käyttäytyvistä teekkareista. Viime keväänä kuitenkin suurin unelmani ja tavoitteeni oli päästä tänne kouluun ja nyt se oli totta. Minulla oli koulun haalarit kaapissa, joten ajattelin että nyt tai ei koskaan.

Kaikella ylpeydellä kannan siis näitä haalareita ja tänään on kaikenlisäksi
 siihen sopivin päivä vuodesta! Hyvää vappua! :):)

WHITEOUT 2013

Viime viikonloppuna Helsingin Kaapelitehtaalla järjestettiin legendaarinen Laserpoint//Whiteout ensimmäistä kertaa kaksipäiväisenä. Itse olin mukana neljäntenä vuonna peräkkäin ja alusta asti oli selvää, että sekä perjantaina että lauantaina on paikalle päästävä. Sovittiin jo kuukausia aiemmin Tampereen mirritiimin kanssa, että minun luonani saa majoittua ja että koko viikonloppu sitten mennään. Eikä meidän todellakaan tarvinnut pettyä. Tiivistettynä sanoisin, että tämän vuoden Whiteout oli paras kaikista, niin järjestelyiden, musiikin kuin tunnelmankin osalta. Katsokaa vaikka, aivan uskomatonta… ja ottakaa hyvä asento, koska luvassa on lyhyen viikonlopun mittainen postaus…

Valokuvat: Sessions2-tiimien Timo Torvikoski ja Henri Juvonen (käykää kurkkaan blogi)

Viime vuonna annoin hieman kritiikkiä tapahtumasta koskien muutamia järjestelyasioita ja musiikin puolesta olisin ollut valmis kotiin jo yhdeltä yöllä. Tänä vuonna parannuksia olikin sitten tehty roppakaupalla. Pieniä juttuja, mutta niin suuri ero! Musiikista tulee vielä jäljempänä, mutta isoimmat plussat koskikin ihan yksinkertaisia asioita. Ensinnäkin anniskelualuetta oli laajennettu lähemmäksi päälavaa, jolloin pahin ruuhka ja pullonkaula poistui aidan läheltä. Ihmiset jakaantuivat tasaisemmin koko Kaapelitehtaalle, jolloin kaikilla oli enemmään tilaa ja happea tanssia. Toinen huippu juttu oli ennätysmäärä katossa roikkuvia uv-valoja! Kun kerrankin oltiin vaivalla etsitty ne valkoiset kuteet, niin olihan se hienoa loistaa ne päällä ja ihmetellä.

Toivoin viime vuonna myös vähän enemmän mielikuvitusta photoboothiin, eli paikkaan jossa sai käydä kuvauttamassa itsensä ja seurueensa. Sitä todellakin oli tänä vuonna! Sekä kuvaajien että kuvattavien toimesta. Jos hetkenkin seurasi ihmisiä, niin ei varmaan yhtäkään samanlaista poseerausta tai kuvakulmaa ollut. Lyhesti sanottuna koulukuvauksen vastakohta, vaikka jonottaa välillä pitikin hahah! Muutenkin pakko antaa erityiskiitos Sessions2-tiimin kuvaajille, kyllä he väkisinkin ovat tässä vuosien mittaan tutuksi tulleet ja ihana saada muistot bileistä talteen. Jälkikäteen kuvia katsellessa voi vielä fiilistellä visuaalista ilotulitusta.

Oikeasti, whoooa! Miten sitä pystyy edes selittämään millaista tuolla oli? Voin luvata, että tunnelma oli aivan katossa ja kaapelitehtaan katto todella korkealla. Herraisä. Nyt pääsenkin siihen pääpointtiin eli esiintyjiin ja musiikkiin, joista mun lempparit olivat rehellisesti molempien iltojen pääesiintyjät. Perjantaina oli odotettu Dash Berlin, jota en ollut ennen kuullut livenä ja joka kyllä täytti kaikki odotukset. Jos on jotain musiikkia mistä pidän, niin tästä todella pidän. Ymmärrän, että kaikki eivät ymmärrä konemusiikin päälle, mutta mua se riipaisee kyllä jostain niin syvältä että iho oli jatkuvasti kananlihalla. ”I’ll be waiting.. ” Huhhuh, se oli hienoa.  Lauantaina oli onneksi uusi päivä ja uusi ilta, jolloin Paul Van Dyk oli pääesiintyjä. Oikeasti, miten tätäkin nyt pitäisi yrittää selittää? Hyvin pitkästä aikaa sai kuulla rehellistä ja upeaa trancea. Tämän takia näissä bileissä käydään, sellainen kokemus se oli.

Mutta yksi parhaimmista asioista oli kuitenkin seura, kun mun rakkaimmat ystävät olivat koko viikonlopun kylässä täällä. Draamoilta ei tietenkään vältytty ja koko tunneskaala käytiin kyllä parin päivän aikana läpi. Niistä kuitenkin viisastuneena todellakin osaa arvostaa jälleen kaikkea hyvää ja pitää niistä tärkeimmistä kiinni. Pieniä valintoja, kauniita sanoja, luottamusta ja arvostusta. Viikonloppuun mahtui miljoona ihanaa hetkeä ja naurua yhdessä, mutta yhden hauskan pienen hetken haluan täällä jakaa.

”Alimmaisessa kuvassa kun näkyy noita isoja ilmapalloja, niin homman nimi oli tietysti se, että väkijoukko niitä aina pompauteli ilmaan sellaisen osuessa kohdalle. Ne oli oikeasti sellaisia tosi isoja ja kevyitä, niin että pienelläkin liikkeellä ne nousi takaisin ylös korkealle. Eihän meillä lyhkäisillä blondivahvistuksilla ollut mitään mahdollisuuksia osua niihin. Yhdessä kohtaa meidän pitkä brunettevahvistus sai pallon omalle kohdalle, kurotti niin paljon kun pystyi, tarttui palloon kaksin käsin ja sen sijaan että olisi pompauttanut sen itse, niin hän ojensi sen empimättä kuin karkin ylähyllyltä toiselle meistä vähemmän pitkistä blondeista. Voi sitä onnea ja ilmettä, niin pieni asia, niin suuri ilo. Muistan kun musiikki räjähti juuri sillä hetkellä, kun pompautettiin pallo takaisin korkealle ilmaan. Meillä oli niin kivaa”