Arki

DSC_0240

 

Lempparihommaani on ympyröidä kalenterista kaikki vapaapäivät. Dora on sihteerinä. Aivan ihanaa, kun pitkästä aikaa on normaalisti kaksi viikonloppua putkeen vapaana.  Mulla oli tässä nimittäin vähän aikaa sitten kuukauden ajan joka viikonloppu töitä. Täysin vapaaehtoisesti ne hamstrasin, mutta tulipa kerrytettyä vähän kesäksi säästöjä ja toisaalta nyt tuntuu tälläinen normaali arkitahti tosi sopivalta. Sitäpaitsi kun tekeminen on mieleistä, niin mikäs tässä.

Tänään koulussa meni koko päivä juurihoitojen merkeissä: ensin neloskurssilaista avustaessa ja sitten itse irtohampaan kimpussa taitopajassa. Huomenna ja perjantaina onkin sitten poikkeukselliset arkivapaapäivät, joten ei ihme että tuntuu kevyeltä. Hii ja kevät tulee. Pahoittelut vähän mielipuolisesta postauksesta. Huomenna uusi yritys.

Koulukuulumisia

Vaihteeksi taas koulukuulumisia, kun kohta alkaa olla kolmas vuosi opiskeluja kasassa ja vielä 2,5 vuotta olisi edessä. Aika menee mielettömän nopeasti, joten koitan keskittyä nauttimaan opiskelijaelämän iloista vielä kun voin. Jos joku ajattelee, että 5,5v on pitkä aika opiskella, niin ei se kyllä ole.  Töitä ehtii tehdä loppuelämän, niin siitä reilut viisi vuotta opiskelua on lyhyt aika. Katsotaan, onko sama ääni vielä kellossa kun valmistuminen lähenee.

Muutenkin on ollut tosi kivaa, kun ”erikoistuminen” tähän yhteen alaan on alkanut. On äärimmäisen motivoivaa lukea luentoprujuja, kun tietää, että näitä asioita tulen todella tarvitsemaan töissä. Tai vähintään on kiva tietää huolellisesti aiheen teoriatausta, eikä vain miten se tehdään. On kiva tulla yhden alan asiantuntijaksi. Toki siinä saa vapaa-ajalla olla aika aktiivinen, jotta sellainen yleissivistys myös lisääntyisi, hahah! Onneksi on hyviä lounaskeskusteluita kurssikavereiden kanssa ties mistä aiheista ja hyvä yhteishenki on kyllä kultaakin kalliimpi voimavara. Oma klinikkaryhmä on <3

Nyt kolmannella vuodella ollaan tosiaan käyty ihan hammaslääkäyriyden ytimeen kaikella tavalla. Kariologia, parodontologia, kirurgia, protetiikka, ortodontia, endodontia, radiologia… Siinä muutamia oppialojen nimiä, joita käydään eri laajuisina kursseina. Kariologia on kariesta tutkiva ala, parodontologia liittyy kiinnityskudoksiin, ortodontia oikomiseen, endodontia puolestaan juurihoitoihin, radiologia taas kuvantamiseen ja kirurgiassa käydään hampaiden poistoja ja tavallisimpia suun alueen leikkauksia. Noin niinkun suurinpiirtein.

Opiskelu menee karkeasti ottaen niin, että ensin käydään teoria aiheesta, sitten ”kuivaharjoitellaan” taitopajassa tekniikoita ja materiaaleja ja viimeisenä sitten päästään käytännön hommiin oikeiden potilaiden kanssa opettajien valvonnassa. Edellisestä vaiheesta ei pääse seuraavaan, ennekuin on käynyt hyväksytysti edellisen. Lisäksi pitää kerätä tietty määrä tiettyjä suoritteita toimenpiteistä. Mutta nämä ovat tällä hetkellä vielä aika lailla edessä.

Tietyllä tavalla helpointa on se, että meille lyödään koko vuodeksi valmiit lukujärjestykset eteen. Kurssien suorittaminen hitaammin, nopeammin tai omassa järjestyksessä ei käytännössä ole mahdollista, muutenkun välivuodelle jäämällä. Aika putken läpi meidät puristetaan ja ulos pitäisi tulla tietyn strandardin laatuista tavaraa. Joten hommia saa kyllä tehdä ja kursseja ei kannata jättää rästiin.

Mutta toisaalta, omalla vastuulla ei ole kun istua alas ja opiskella sovitut jutut.  Ainakin vielä tahti ja määrät ovat olleet hyvinkin kohtuullisia ja erityisesti taitopajaharjoittelut ovat olleet kivoja. Juurihoidon harjoittelu irtohampaalle on aikamoista näpertelyä, mutta ”voisi sitä myös istua kirjastossa päivät pitkät kirjan ääressä opintopisteiden eteen”. Tuolla voi kuitenkin oppia kaverin kanssa yhdessä tekemällä ja saa nimenomaan tehdä omin käsin jotain, eikä vain päntätä. Oon kyllä niin oikealla alalla.

Onko jotain kysymyksiä? :)