Eikö pelota?

No hei oikein hyvää heinäkuun ensimmäistä. Niin se kesäkuu vain viuhahti ohi, vähän niinkuin festariviuhahtajat konsonaan. Spontaanina, ei kovin kauniina, mutta sitäkin menevämmällä asenteella. Minulla on takana ensimmäiset viikot kesäkandina ihan oikeissa hammaslääkärin töissä. Naapurihuoneista on voinut matalalla kynnyksellä pyytää harjaantunutta silmää antamaan arvionsa niinä hetkinä, kun oma silmä ei ole ollut täysin varma. Laitetaanko hampaalle pihtihoitoa vaiko juurihoitoa, kas siinä pulma.

Yleisesti ottaen potilaita pelottaa tai vähintäänkin jännittää hammaslääkärin tuoliin kiivetessä. Mutta ei ihme, suu on herkkä paikka ja anteeksi nyt tälläiset puheet, mutta siinä on jotain yhtä yksityistä kuin alapäässä. Hahah. Mutta miettikääpä hetki. Sinne ei kukaan näe ellei halua, kaikki eivät ole aina ihan perillä siitä, mitä sinne kuuluu ja kipua sinne ei toivo. Jos tähän yhdistää epätietoisuuden, yllätykset ja tai syyllistävän yleisfiiliksen, niin ei ihme, että potilaat eivät aivan riemusta kilju.

Vaikka oma osaamisen taso toimenpiteiden osalta on metrin skaalassa noin kahden senttimetrin luokkaa (mikä on toisaalta aika siistiä, että osaamisen polku on tällä alalla pitkä), niin nyt perustoimenpiteissä harjaantumisen lisäksi olen saanut kohdata liudan potilaita. Osan ilmeistä näkee, että kun olen blondinutturani kanssa heitä vastassa, niin heidän tekisi mieli kääntyä kannoillaan. Kiireettömyys, kuuntelu ja ymmärrettävästi asioiden selittäminen on onneksi silmin nähden rentouttanut potilaita. Ja kun tehty paikka on viimeistely eikä kenenkään otsanahka ole rypistynyt, niin osa onkin huokaissut helpottuneella intonaatiolla puoliksi itselleen ja puoliksi minulle ”noh, hyvinhän se meni”. Jea, aika kivaa. Kesäkandifiilikset ovat olleet siis tosi hyvät. Ohjaavat hammaslääkärit ja hammashoitajat ovat olleet superihania ja avuliaita. Kyllä kelpaa olla vielä loppukesä töissä.

20160520_155411

20160520_155408

Taas lomakuvia loppuun. Terkkuja.